Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hei, tervetuloa sivuilleni. Nimeni on Mira Hinkkanen, olen syntynyt vuonna -83 ja asun Kymenlaaksossa Myllykoskella. Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin maaliskuussa 2010. Syksyllä 2010 sain kennelnimen Primatax. Primatax on ruotsia ja vapaasti käännettynä se tarkoittaa ensiluokkaista mäyräkoiraa ja siihen pyrin tulevassa kasvatustyössäni. Suurin pääpaino kasvatustyössäni tulee olemaan koirien terveys, sen jälkeen tulee käyttöominaisuudet ja ulkonäkö. Vielä se on kysymysmerkki, koska ensimmäinen Primatax-pentue näkee päivänvalon, mutta kennelnimen hankkiminen oli ollut haaveenani pitkään. Syksyllä 2011 suoritin kasvattajan jatkokurssin. Olen ollut vuosina 2014-2016 varajäsenenä Kymenlaakson mäyräkoirat ry:n hallituksessa, hallituksen jäsenenä vuodet 2017-2018 ja vuodesta 2020 eteenpäin.

Rakkauteni mäyräkoiria kohtaan syttyi, kun tapasin nuorena tyttönä ystäväni kautta nuoren lk kääpiömäyräkoiraherra-Retun (Boidis Ålli-Åhitus). Lopulta kävikin niin, että Retu muutti meille asumaan sen edellisten omistajien huononevan kunnon vuoksi. Retu oli tällöin 3 vuotias. Siitä asti lyhytkarvaiset mäyräkoirat ovat olleet erityisen lähellä sydäntäni. Retu jouduttiin lopettamaan 10-vuotiaana mäyräkoirahalvauksen vuoksi. Halvaus alkoi hoiperteluna, takajalat eivät kestäneet mukana menossa ja lopulta ne lakkasivat toimimasta kokonaan. Retulla koitettiin konservatiivista hoitoa halvausuoireisiin, mutta se ei auttanut. Korkean iän ja sydänvian vuoksi leikkaus ei ollut vaihtoehto enää vaan Retu pääsi koirien taivaaseen rakastettuna perheenjäsenenä.

Muutettuani ensimmäiseen omaan asuntoon, ehti kulua muutama kuukausi kun olin jo varannut "ensimmäisen oman koiran". Malttamattomaan luonteeseeni kuuluen koira piti saada heti ja niin minulle tuli toukokuussa 2005 Virosta Nero (Terry). Nero opetti minulle paljon koiranhoidosta ja -pidosta. Ensimmäiseksi koiraksi Nero oli täydellinen, se ei tuhonnut ikinä mitään ja oli mukava harrastekaveri, se oli helppo koira vaikka vahvaluonteinen olikin. Vuonna 2008 Nerolle saapui kaveriksi Noppe (Luotometsän Vili). Neron poismenon jälkeen v. 2013 Noppe vietti reilun vuoden ainoan koiran elämää kunnes 2014 pääsiäisen aikaan Nopelle muutti kaveriksi Jekku (Keski-Maan Griffo). Koirista löydät lisää tietoa heidän omilta sivuiltaan. Koirien kanssa harrastan eri lajeja aina vuodenajasta riippuen: kesäkaudella pääpaino on mejässä ja vesiriistassa, muina aikoina treenaillaan esim. rallytokoa, näyttelyitä, uimista. On ollut mukavaa nähdä miten eri koirat kehittyvät eri harrastuksissa ja mikä laji on kenellekin se sopivin.

Kuvissa Nero, Noppe ja Jekku:

  

 

©2020 Kennel Primatax - suntuubi.com